Jatkuvaa kasvatusta vai ei?

Joensuun kaupunki on laatinut metsilleen hoito- ja käyttösuunnitelman. Suunnitelmaa käsiteltiin teknisessä lautakunnassa tiistaina 1.12 ja äänestyksen jälkeen (6-5) ohjelmaa esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Ohjelmassa on kaupungin metsät jaettu erilaisiin hoitoalueisiin. Ohjelman mukaan lähimetsissä voidaan aivan oikein käyttää myös ns. jatkuvan kasvatuksen menetelmää. Teknisen lautakunnan kokouksessa vihreiden edustaja sosiaalidemokraattien kannattamana esitti, että jatkuva kasvatus tulisi olla talousmetsissäkin mahdollinen. Enemmistö allekirjoittanut mukaan lukien oli sitä mieltä, että jatkuvan kasvatuksen käytön rajoittaminen pelkästään kaupungin lähimetsiin on riittävä. 

Metsänhoidon linjaus on kokonaisvaltainen ja moniarvoinen viher- ja metsäalueiden pitkän tähtäimen toimintasuunnitelma, joka on voimassa toistaiseksi ja jota päivitetään 10 vuoden välein. Metsänhoidon linjauksella luodaan pitkän tähtäyksen visio koko kaupungin metsänhoidolle.

Metsiä käytetään useampaan kuin yhteen käyttötarkoitukseen. Metsänhoidon linjauksella pyritään löytämään kaupungin omistamalle metsäalueelle sellainen käyttöohjelma, jota toteuttamalla metsän eri käyttömuodoista saatava kokonaishyöty on suurin. Hyötyjä ovat muun muassa puuntuotanto, ulkoilu ja virkistyskäyttö, maisemalliset nautinnot, käyttäminen vaihtomaina, suojelu ja monimuotoisuuden ylläpitäminen. Keskeisenä tavoitteena on turvata ja ottaa huomioon metsä- ja viheralueiden elinvoimaisuus, kestävyys, taloudellisuus, asuinympäristöjen viihtyisyys sekä luonnon monimuotoisuus.

Puhuttaessa jatkuvasta kasvatuksesta käytetään mielestäni väärää termiä, sillä erirakenteisen metsän kasvatus kuvaa asiaa paremmin. Esitetään yleensä myöskin, että se on luonnonmukainen metsänhoitovaihtoehto. Mielestäni näin ei ole, sillä luonnossahan metsä uudistuu tulipalon tai myrskyn kautta, mutta ns. erirakenteisessa kasvatuksessa uudistaminen tapahtuu järeimpiä yksilöitä poimimalla. Ei tulipalo tai myrsky poimi parhaimpia yksilöitä, vaan kaikki menee. Toinen harhakuvitelma on, että metsät monimuotoistuvat tällä systeemillä, mutta erirakenteisessa kasvatuksessa tuloksena on loppuvaiheessa yksipuolinen kuusikko. Mänty ja koivu eivät valopuina uudistu kuusikon alle ja kuusi taas ainoana puulajina sietää varjostusta. Erirakenteisesti kasvatettu kuusikko voi olla myös melkoinen tiheikkö, ellei minkäänlaista raivausta tehdä.

Metsien monimuotoisuus on normaalissa talousmetsässä kunnossa. Kun metsät uudistetaan, niin karuimmilla kasvupaikoilla uudistusalueille tulee esim. puolukkaa, rehevimmille alueille vadelmaa. Parhaita sienimaita ovat nuoret kuusikot, mutta ensimmäisen harvennuksen jälkeen tuotto vähenee. Erirakenteisesti kasvatetussa metsissä ei marjat ja sienet viihdy, eikä liikkuminen ole välttämättä helppoa ja maisema silmää miellyttävää. Tutkimusten mukaan ihmisten silmää parhaiten miellyttää normaalisti harvennettu talousmetsä, josta aluskasvillisuus on raivattu.

Eräs ikävä puoli erirakenteisen metsän kasvatuksessa on esim. metsäalan työllisyys. Kun tehdään kuusikoiden harvennuksia, niin talvi on ainut ajankohta, jolloin niitä voidaan tehdä juuristovaurioiden välttämiseksi. Pelkkä muutamana talvikuukautena hakkaaminen ei yksinkertaisesti ole urakoitsijoille kannattavasti mahdollista eikä teollisuuden puuhuolto onnistu. Puun hinta on harvennuksessa metsänomistajalle paljon heikompi kalliimpien korjuukustannusten takia.

Jatkuvaa kasvatusta tietyllä tavalla sovelletaan normaalissa metsänkäytössä. Jos esim. männikön tai koivikon alle syntyy kuusikko, niin nämä ylispuut hakataan pois, mutta ei käytännössä puhuta jatkuvasta kasvatuksesta, vaan kasvatushakkuusta.